maanantai 12. toukokuuta 2014

viikot 27.-28.: seisovan ihmisfiguurin piirustus ja sommittelu, Igor Baranov



Aamut alkoivat verrytellen krokeilla.


Sitten piirrettiin elävää mallia ensimmäistä kertaa koko figuuri.


Iltapäivät keskityttiin sommitteluun. Aiheena oli Uuden testamentin kertomukset. Olin suunnitellut tehdä "syntisen naisen" ja siihen olin henkisesti valmistautunut: olisin paneutunut siihen koko sielullani. Etukäteistehtävän mukaisesti olin tehnyt siitä jo luonnoksia. Opettajaa ei kuitenkaan miellyttänyt, kun Jeesukseni luonnos luonnokselta alkoi nautiskelemaan yhä enemmän jalkojen pesusta ja laskeutui lopulta aivan samalle tasolle, lattialle, naisen kanssa. Lisäksi kuvaan olisi pitänyt piirtää sisätila  ja monen monta muuta ihmishahmoa, joten lopulta päädyimme sitten Sykarin kaivon samarialaiseen naiseen. Mutta sydän ei ollut mukana tässä uudessa aiheessa ja työskentely oli siksi laiskaa, innotonta ja tehotonta.  Oli vähän hällä väliä meininki, joka kyllä oli jäänyt päälle jo edelliseltä kurssilta kaiken katkeran kokemani jälkeen.

Työskentelytapa oli tuttu jo syksyn sommittelukurssilta. Ensin valtava määrä pieniä tussiluonnoksia, joista pikkuhiljaa valittiin opettajaa tyydyttävä jatkotyöstämistä varten.















Minä ehdin tehdä toistakymmentä pientä luonnosta.  Ne tarkasteltuaan opettaja piirsi oman mieluisansa ja siitä sitä sitten jatkettiin.



Tästä tehtiin vielä yhden värin perusteellinen luonnos oikeaan kokoon.  




Tähän asti työskenneltiin jo syksyn kurssillakin, mutta nyt teimme vielä varsinaisen värillisen maalauksenkin. Tosin noihin luonnoksiin käytettiin lähes koko aika, jolloin lopulliseen maalaukseen jäi vain pari päivää ja keskeneräiseksihän se sitten pahasti jäi.  Hädin tuskin kehtaan sen tähän laittaa. Kelpaa vain pyhäkouluun. Opettajalla oli persoonallinen maku maalaamisen suhteen: värit ja tyyli piti olla hyvin selkeää ja yksinkertaista. Niinpä yhden jos toisen suusta kuului: "tämä ei kyllä näytä lainkaan minun työltäni".




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti