12.-15. viikko: muotokuvan piirustus ja maalaus, Vladimir Lipets 

Nyt päästiin sitten muotokuvia harjoittelemaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa aamupäivät piirrettiin vielä patsaita.

Minä valitsin Venuksen ja tällainen siitä tuli, kun viimeisen päälle hiottiin.

Iltapäivällä aloitettiin muotokuvan maalaaminen elävästä mallista.  Tämä tehtiin vain kahdella värillä esim raw umber ja valkoinen. Edelleen haastetta riitti muodon /kolmiuloitteisuuden rakentamisessa ja esiin saamisessa niin kynällä kuin maalaamalla. Pikkuhiljaa myös tieto (ja kokemus) alkaa kuitenkin auttamaan. Kun olin 4 päivää maalannut, opettaja otti pensselin käteen ja aikansa aherrettuaan maalasi työni valmiiksi silmäripsiä, korvakoruja ja hiuksia myöten. Pikkusenko harmitti? Minä miettimään, mitä ihmettä teen seuraavat kuusi päivää. Lähtisinkö seuraavana päivänä aikaisemmin, kun suuntana oli Jyväskylä vai hankkisinko ehkä uuden pohjan, jonka maalaisin itse. Minähän tempaisin kauppaan ja seuraavana päivänä aloitin uudestaan alusta. Siinä sitten opettaja ihmettelemään, minä selitin: "pitäähän minun itsekin oppia maalaamaan" ja "mitäs minä olisin ensi viikolla tehnyt?" Siinä vähän neuvoteltiin ja loppujen lopuksi yhteistyössä jatkettiin. Mutta annas olla kun neljäs maalauspäivä koitti. Opettaja innostui taas, mutta malttoi kuitenkin jossain vaiheessa lopettaa, että minulle jäi vielä tehtävää. Tässä toisessa muotokuvassa saatoin vähän toteuttaa itseäni, kun ensimmäinen oli tehty niin kuin piti. Vain jälkimmäisen allekirjoitin. Lopulta jäi aikaa vielä palata ensimmäiseenkin työhön ja viimeistellä sekin.

Umbralla ja valkoisella maalaaminen oli kiehtovaa. Aion vielä kokeilla muotokuvamaalausta ja miksei tämän vuodenajan maisemiakin tällä tekniikalla,. Luonnossahan ovat juuri tällaiset värit. Myös lopputulos on jollain tapaa mielenkiintoisempi katsella kuin värillinen työ.

Toiset kaksi viikkoa vasta vaikeata oli, kun piti elävää mallia piirtää ja värein maalata. Olihan kyseessä elämäni ensimmäinen muotokuva öljyväreillä ja tehtävä tuntui aluksi ylivoimaiselta. Minulla oli myös selviä keskittymisvaikeuksia ja suorastaan meinasin luovuttaa melkein loppumetreillä. Ajattelin, ettei minusta tule koskaan muotokuvamaalaria, sillä käteni ei onnistu pensseliä ohjaamaan niin tarkasti. Kun minä kerran pensseliä heilautin, saattoi sillä hävitä aikaisemmin aherretut kohdat kokonaan. Hups, siinä meni silmä, siinä meni sieraimet jne. 

Myöhemmin viikolla selvisi, että kaverit käyttävät kin aivan minimini pensseliä, jota sitten sain minäkin lainata silmien viimeistelyyn. Ja joku tiesi neuvoa vielä käden alle tukikeppiä. Tämä piti sitten ikuistaa, kun "Vuokkokin kerran elämässä maalaa pienellä pensselillä". Kuvan voi sitten kavereille näyttää, jos eivät muuten uskoisi. 

Luovuttamisen jälkeen, yön yli nukuttuani ajattelin, että olenhan ratkaissut kaikki muutkin haasteet tähän asti. Jos vain jaksan keskittyä ja yrittää täysillä, homma voi onnistua. Päätin siis ryhdistäytyä ja niin viimeisten kahden päivän aikana, onni kääntyi myöten ja muotokuva valmistui!  Mahtava tunne! Tuskien taival, mutta lopussa kiitos seisoo!

Tällä kurssilla harrastettiin myös taiteilijan aamujumppaa: joka aamu piirrettiin krokiita.  Se oli mukavaa, minulle kun sopii tuo nopea työskentelytapa, tosta noin vain sutaisten.  Tässä joitakin parhaimpia, joita valittiin syyskauden loppunäyttelyyn.

           

 

Opettaja oli itse valtavan ahkera. Paitsi, että hän olisi ollut valmis opettamaan meitä kaiket illat ja viikonloputkin, hän piirsi jokaisesta opiskelijasta (10 kpl) muotokuvan. Alla: minä 20 v nuorempana.

Opettaja oli hyvin ystävällinen ja tuttavallinen. Vaikka olikin Pietarin taideakatemian professori, ei yhtään tärkeillyt eikä asettautunut jalustalle. Ainoa opettaja tähän asti, joka on istunut opiskelijoiden kanssa heidän sosiaalisessa tilassaan. Ja niin minäkin opin olemaan pelkäämättä opettajaa.